Siirry pääsisältöön

Xiaolu Guo: I am China

Olen myyty. Olen tulessa ja Xiaolu Guon sormen ympärille kiepautettu. Ylistävä kirosana vieköön, miten hienosti Guo kirjoittaa. I am Chinan jälkeen hän tarraa vahvasti sen oven kahvaan, josta pääsee huoneeseen, jossa lempikirjailijani asuvat.

Luin muutama vuosi sitten Xiaolu Guon teoksen A concise Chinese-English Dictionary for Lovers (2007, suom. Pieni punainen sanakirja rakastavaisille, 2008), jossa Guo kuvaa hyvin konkreettisesti, miten Kiinasta Englantiin muuttaneen Z:n kielitaito vähitellen paranee. Tämän  teoksen jälkeen osasin odottaa hyvää ja mielenkiintoista, mutta en ihan sellaista paukkua kuin mitä I am China on.

*

Guon teksti vie minut torille. Tässä on torimyyjän pöytä täynnä punaisia kutsuvia tomaatteja. Ne ovat niin raikkaita, että ostan ison paperipussillisen kukkuroilleen. Kuljen halki torin ja tungen tomaatteja suuhuni nopeammin kuin ehdin niellä. Tomaattimehu valuu pitkin suupieliäni, valuu valkoisille vaatteilleni. Tiedän, ei pitäisi ahmia näin. Mielessä välähtää kylpyhuoneen kaapissa oleva Vanish-purkki. Whatever. Minä syön, minä ahmin. Nämä tomaatit ovat kasvaneet kirjallisten jumalien pellolla.

I am Chinan henkilöhahmot piirretään muutamilla sanoilla, jotka jäävät lukijan päähän resonoimaan. Mitään ei lyödä lukkoon, vaan palaset heitetään ilmaan ja lukijan tehtävä on ottaa koppeja ja hämmästellä, mitä hänen käsistään löytyykään. Lukijan tehtävä on maistella ja haistella räpylässä hionneen käden hikeä. Lukijan tehtävä on lyödä palloa, juosta, tehdä kunnari, hengästyä ja tuntea syksyinen Kiinasta tuleva tuuli.

Tässä on Iona. Hän on kääntäjä, joka kääntää kiinasta englanniksi. Eräänä päivänä hän saa kustantajalta tehtäväksi kääntää kahden kiinalaisen, Kublai Jianin ja Deng Mu:n, välistä kirjeenvaihtoa sekä päiväkirjamerkintöjä. Iona on syntynyt pienellä skottilaisella saarella, mutta nykyisin  hän asuu Lontoossa, joka sykkii hänen ikkunansa alla. Hän elelee yksikseen, viettää usein päiväkausia poistumatta asunnostaan. Hänen ilmaisutapansa ovat sanat ja yhdenyön suhteiden seksi. Käännöstyö muuttaa hänet, imee osaksi Jianin ja Mu:n tarinoita, tekee reaalimaailmasta vähemmän todellisen, kuljettaa Ionaa toiseuden mailla ja paikkakunnilla eri puolilla maailmaa. Heidän tarinoidensa rinnalla Iona kokee oman elämänsä "hataraksi, lähes värittömäksi aikajanaksi, jota pilkuttavat triviaalit yksityiskohdat."  

"It's all too much, Iona thinks. Her own life has been totally consumed. [...] Iona almost feels that she needs to find Jian, to talk to him. She needs her Jian. She needs to think of his skin, his habits, his way of walking, his way of talking, laughing, singing and sleeping."

*

Tässä on Kublai Jian. Hän on kiinalainen punk-rokkari ja manifestien kirjoittaja. Hänet on kasvatettu "ideologisella maidolla" ja hänen kitarassaan lukee "This Machine Kills Capitalists." Jianin isän nimi on poissaolo. Silloin kun isä vielä oli läsnäolo, hän istutti Jianiin ajatuksen, että tämä on syyllinenmies, jolla ei ole toivoa pelastuksesta. Jian joutuu lähtemään Kiinasta poliittisista syistä ja hänestä tulee turvapaikan perässä kiertävä kulkuri.

Tässä on Deng Mu. Hänen sydämessä sykkii Misty Poetry -runoliikkeen vapausrunojen tahtiin. Toisin kuin Jianille, taide ei ole hänelle aluksi ollenkaan poliittista. Myöhemmin hän tulee toisiin ajatuksiin. Seuraa erossa Jianista tämän musiikkijälkiä ja lähtee Amerikkaan kiertueelle. Mu:sta tekee Mu:n hänen suhteensa Jianiin ja hänen elämänsä ilman Jiania, hänen kokemansa suurin suru, keikat ulkomailla, runous ja kirjallisuuden opiskelu. Mu on "äiti ilman lasta, vaimo ilman miestä, runoilija ilman sanoja."

Jian ja Mu eivät missään vaiheessa teosta kommunikoi suoraan keskenään, vaan pelkästään Ionan kääntämien kirjeiden kautta. Osa kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä on päivämäärättömiä, jonka vuoksi Jianin ja Mu:n tarina tulee kuvatuksi epäkronologisesti. Tämä voisi lukijasta vaikuttaa sekavalta, mutta tapahtumien kuvaamisjärjestys on Guon vahvassa hanskassa ja epäjärjestys on Ionan, ei lukijan huoli. Guon teksti kiinnittää huomiota kääntämisen vaikeuteen, sen toisinaan suoranaiseen mahdottomuuden. Kaikille kiinankielisille sanoille ei edes ole englantilaista vastinetta. "There are so many basic difficulties in translating Chinese into English, Iona thinks. No tense differentiation; no conjugation of verbs; no articles; no inversion in questions - and I have to invent all this and add it to fit the translation."

Ionan kääntämisen suhteen kokemat vaikeudet nostavat esiin kysymyksiä siitä, missä määrin Jianin ja Mu:n tarina muuttuu käännöksen myötä. Se sai minut pohtimaan myös sitä, että laajemmassa perspektiivissä ajatellen me kaikki olemme kääntäjiä. Käännämme ajatuksiamme  ja kokemuksiamme kieleksi. Joskus se onnistuu paremmin, joskus huonommin, mutta ainakin minusta tuntuu, että juuri koskaan se ei onnistu niin täydellisesti kuin haluaisin. On ajatus ja ajatuksen sanallinen muoto. Niiden välissä on lankoja ja tyhjyyttä, eivätkä ne vastaa toisiaan. Omanlaisensa eksistentiaalinen kauhu syntyy siitä, että ei pysty ihan täysin välittämään muille sitä, mitä itse ajattelee. Toisinaan tuntuu, että kielikuva kaikessa epätarkkuudessaan ja monitulkintaisuudessaan on suorasanaista ilmaisua tarkempi. Se johtunee siihen liittyvästä tunteesta. Tunteen intensiteetti luo kokemuksen omalla tavallaan ja jos hyvin käy, on epämääräisyydessään tarkka.

Jianilla ja Mu:lla on historiansa, joka nousee päivänvaloon Ionan jatkaessa heidän tekstiensä sinnikästä kääntämistä ja samalla Ionan omakin elämä kääntyy yllättävään suuntaan. Guon romaanissa käsitellään isoja asioita. Sen sivuilla tapahtuuu niin Kiinan kulttuurivallankumous kuin Tiananmenin aukion verilöyly. Kiinalaisen kontrollipolitiikan pitkät luisevat pihtisormet kiemurtelevat pitkin Jianin ja Mu:n sekä heidän perheenjäsentensä elämäntarinaa. Guo nostaa esiin myös eurooppalaisen turvapaikanhakujärjestelmän, jossa ihmisestä tulee paperilla oleva nimi - paperilla, jota virkailijat tönivät toisilleen ikään kuin kyseessä ei olisi todellista ihmistä koskeva asia ollenkaan. Turvapaikanhakuprosessissa Jianista tulee ei-henkilö, parhaimmillaankin pelkkä rekisterinumero.

*

Tapa, jolla Guo kirjoittaa on yksinkertaisuudessaan vangitseva. Hän ei käytä korukieltä tai mitään erityisiä tyylikeinoja. Hänen sanansa ovat vahvoja ja riisuttuja kuin perintökoru, josta ei saa silmiään irti ja jonka paino kaulalla nostaa kyyneleet silmiin. I am China osoittaa, että elämä voi mennä hukkaan monilla tavoilla ja monista syistä, joille ihminen ei voi mitään. Se on kulttuurinen sulattamo, jossa Amerikka nähdään myyttisenä toiveiden maana, joka kuitenkin sulkee ulkopuolelleen ne, jotka eivät osaa korottaa individualismia elämän korkeaksi perusarvoksi.

"Perhaps America is a place one has to discover for oneself and to live for oneself. Westerners believe in individuality - 'Be yourself and live for yourself' - whereas in China we are taught to live for others and for the state but not for ourselves. And even if it is good and valid to 'live for yourself', the problem is, what if one hasn't got oneself?  What if one is born with the mission of not living for oneself?"

Guon oma asema puoliksi kiinalaisena, puoliksi brittinä epäilemättä avaa hänelle erityisen näköalapaikan tarkastella kiinalaisen ja länsimaisen kulttuurin ja ihmisen välisiä eroja. I am China ei aseta kulttuureja paremmuusjärjestykseen, vaan kuva yhtä lailla niiden hyviä kuin huonojakin puolia ja sitä ahdistusta, jota elämä kulttuurien välissä aiheuttaa.  Guo kuljettaa Jiania useissa euroopan maissa ja kuvaa pakolaisen epäkiitollista asemaa. Hän osoittaa, että tunnetasolla asemaa yhteiskunnassa voi vahventaa niinkin yksinkertainen asia kuin tuttavalta saatu hänen nimellään oleva sairasvakuutuskortti.

Kiinalainen kommunistinen politiikka näyttäytyy teoksessa arvaamattomana. Huulipunan käyttö tai Erik Satien pianokappaleiden kuuntelu voidaan tulkita valtiota vastaan suunnatuksi vihamieliseksi toiminnaksi. Toisaalta taas sukupuolten välisen vallankumouksen näytetään toteutuneen Maon Kiinassa paljon tasa-arvoisemmin kuin länsimaissa. Erityisen mielenkiintoisia olivat Jianin havainnot länsimaisten ja kiinalaisten naisten ruumiiden välisistä eroista ja varsinkin se, että hän koki länsimaisen naisruumiin esittävän hyökkääviä, suorastaan aggressiivisia vaatimuksia hänen mieheydelleen.

"And the hourglass curve of the Western girl's body, the breast-waist-hip undulation, is more pronounced, whereas the body of a Chinese girl is more like that of a boy, more subtle, or even asexual, less of a statement. [...] It's as if their [western girls'] bodies demand an answer from his body, a kind of hyper-masculine display, as if he must revert to some kind of alpha-male form [...]."

Länsimaiset valkoiset eurooppalaiset näyttäytyvät parempiarvoisina, länsimaiset naiset koskemattomina, maailmanlaajuisen "seksuaalisuuskilpailun pääpalkintoina." Jianille rakkain on kuitenkin Mu. Guo vertaa heidän rakkaustarinaansa 2000 vuotta vanhaan kiinalaiseen legendaan The Butterfly Lovers, jossa rakastavaiset erotetaan väkisin toisistaan. Nuorukaisen kuoltua hänen rakastettunsa heittäytyy tämän hautaan ja myöhemmin heidän henkensä nousee ilmoille kahtena perhosena.

Jotakin perhosenkevyen herkkää on Guon tavassa kuvata Jianin ja Mu:n välistä kaipausta. Sitä vahvaa sidettä, jota aika kärsivällisesti ja pikku hiljaa kalvaa. Sitä rakkautta, jota Iona englannintaa heidän kirjeistään ja päiväkirjoistaan. Jian ja Mu käyvät läpi monenlaisia identiteettimuutoksia, joista yksi kiinnostavimpia on, että Mu ottaa tavallaan Jianin paikan muusikkona ja elää muusikon elämää kuin Jianin puolesta, kunnes hänestä tulee täysiverinen runoilija.

*
I am Chinan loppupuolella on useampia aivan huikaisevia kohtia ja siksi ei olekaan ihme, että loppusivuilla kylmäväremittarini sekosi lukemissaan. Guon teksti ja hänen tapansa rakentaa I am China on nektaria olympolaisilta vuorilta. Antaa valua. Antaa tahmata kaikki pystyyn nousseet ihokarvani, jotka sojottavat kuin eksyneet puut akvarellissa. Guo soittaa minua. Olen kitara ja tenorisaksofoni. Olen viulu ja trumpetti. Kun olen saanut I am Chinan luetuksi, puristan sen lujasti syliini. Kello naksahtaa yli puolen yön, eikä sylissäni ole enää kirjaa, vaan huomaan halaavani Jiania, Mu:ta ja Ionaa.

Je suis China.



Xiaolu Guo: I am China (2014)
370 sivua
Chatto & Windus

Kommentit

  1. Jälleen yksi kirja, josta kirjoitat hieman liian houkuttelevasti... Ja vaikken tämän(kään) äärelle lopulta itse ehtisikään, niin olenpa ainakin hitusen verran avartunut taas. Siispä kiitos!

    Tuo kielen ja ajatuksen suhde on todella mielenkiintoinen. Kielen rajallisuus on loputonta mutta pyrkimys kohti oikeita sanoja on silti niin kiehtovaa... Vaikka kyllä, eksistentiaalinen kauhu on välillä aika todellista sekin. Mutta ehkä juuri tuo kielen riittämättömyys tekee maailmasta osaltaan niin mielenkiintoisen (joskin myös vaikean).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja kommentistasi. Tämä on kertakaikkisen ihastuttava teos, jonka en olisi koskaan halunnut loppuvan. Uskon, että Xiaolu Guo nousee vielä suurenkin yleisön tietoisuuteen. Tilasin yhden hänen kirjansa äskettäin, koska janoan lisää.

      Poista
  2. Ei minulla muuta kuin... tulin vaan kehumaan, että olen sadas lukija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Katriina Ttk. Sinä olet se sadas. Kippis ja kumarrus.

      Kun aloitin blogin noin 1,5 vuotta sitten ajattelin, että jos edes 20 seuraajaa saisin. En olisi uskonut silloin, jos joku olisi sanonut, että seuraajia tulisi jonain päivänä olemaan sata. Huh.

      Poista
  3. Apuaaaah, tuli kylmät väreet ja pakko lukea, eli kiitos! Minäkin tykkäsin Dictionary for Loversista aiemmin, mutta tämä: ah!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kun mietin kaikkea alkuvuonna lukemaani, tässä teoksessa on kaikki minua kiinnostavat elementit. Tämä on loistava ihan yleisilläkin standardeilla ja lisäksi tämä on tyyliä, jota eniten rakastan lukea. Tämä herätti myös suurta pakahdusta, mutta ei millään lukijaanvetoamis- yms. keinoilla, vaan loistavalla kerronnalla, joka on konstailemattomuudessaan niin hienoa. Tematiikka myös on erittäin kiinnostavaa ja henkilöhahmot herättivät rakkaudentunteita. Palan halusta lukea lisää Xiaolu Guo:ta. Ihastuttavaa, jos luet tämän, koska tietysti haluaisin kuulla tästä teoksesta jonkun toisenkin mielipiteen. Kiitos kommentistasi.

      Poista
    2. Takuulla tulen tämän lukemaan ja sitten bloggaan. Guon tyyli on niin upea, ja teemat kiehtovat myòs.

      Poista
    3. Ihana kuulla. En tunne ketään, joka olisi lukenut tämän ja olisi huippua vaihtaa ajatuksia tästä teoksesta. Luulen, että luen kaiken, mitä Guo on kirjoittanut. Olen todella todella todella todella todella vaikuttunut hänen kirjoitustavastaan.

      Poista
  4. Katsoin, että on kyllä ruotsinnettu, mutta ei suomennettu. Pitäisiköhän vain yrittää englanniksi. Jospa se siitä sitten lähtisi lentoon :D. Ps. Olen kyllä aivan myyty, minäkin, sun jälleen tästä aivan kertakaikkisen hienosta kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu usein on tilanne, että on käännetty ruotsiksi, mutta ei suomeksi. No, onhan Ruotsi tietysti isompi maa. Tämä kirja oli tosi iso kokemus. Muistan niin hyvin tämän herättämät tuntemukset vieläkin. Luultavasti myös niin, että tämän lukeminen osui erityisen otolliseen aikaan itse kirjaa ajatellen. Ostin jopa tämän kirjan omaksi vasta lukemisen jälkeen, jota ei kovin usein tapahdu.

      Poista
  5. Tuttua tuo, että ostaa kirjan lukemisen jälkeen. Äkkiseltään en kyllä osaa sanoa, onko tapahtunut usein vai harvoin. Kirja, josta tulee rakas, erityisen rakas, on ehkä jollakin tapaa kuin oman minän se parempi / pahempi jatke :D. Kiva kurkistella välillä sitä, etteivät totuudet itsestä - myös ne paremmat ja kauniimmat - unohdu ;).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän